6. toukokuuta 2018

i'm really happy under this table




tulosta tyhjä maisema

kevät muistuttaa keuhkoahtaumasta ja sinusta
suihkussa sulautuu kylpyhuoneen vaaleisiin kaakeleihin

kaikki tallentaminen tuntuu turhalta, mutta en osaa enää lopettaa
eristäydyn musiikin kanssa

heräämisen jälkeen sitä palaa todellisemmasta elämästä
joka ei ole vain alitajuntaa ja unta, vaan mikä täällä oli ennen tätä totta

lopetetaan ennen kuin mikään oikeasti koskaan alkaakaan loppumaan
jonka jälkeen rimpuillaan niskat ja nivuset tunnottomaksi
miksi pidät vielä huolta minusta


puolessa vuodessa kaikki sisältä ulos voi kääntyä ulkoa sisälle
hyviä yrityksiä avautua asioista, jotka potentiaalisesti kiinnostaisivat muitakin

siirryn vähitellen pimeän puolelle ja puhun sisäkautta ulos. pelko hylätyksi tulemisesta alkoi saada uusia ulottuvuuksia eikä kukaan osannut kertoa mitä olisi täytynyt tehdä!

surullisuus näyttää kuolleelta vuodenajalta, jos se edes näyttäisi miltään. halvaannuttavaa ja aggressiivista, aivot siirtyvät oikosulun kautta etsimään uutta musiikkia ja siitä takaisin luennolle

kuulen vieraita kappaleita, jossa on jotain tuttua. tässä paikassa on jotain tuttua. olet täällä olet täällä olet täällä olet täällä äänitän hengityksen ääntä ja matalia taajuuksia baarin vessassa. liikaa sattumia ollakseen mitään merkityksetöntä.





saan aamuisin ihmeellisiä paniikkikohtauksia, kun en pelottavan pitkään tunnista kuka olen ja missä olen.

muistikorteilla, kansioissa ja filmeillä niin paljon kuvia kuluneelta turkuajalta, etten osaa rakentaa minkäänlaista kokonaiskuvaa, mitä puolessa vuodessa on tapahtunut.










olen todistettavasti ainakin karannut torstaisin turusta anviliin, käynyt risteilyllä(?), haaveillut kaelan miklan keikasta, ''sisustanut'' huoneeni kuin 15-vuotias, löytänyt elämääni pakastebataattiranskalaiset, lähinnä turhaantunut näyttelyissä, vieraantunut tietokoneella istumisesta, tyhjentänyt imuripussin kolmesti käsin, viettänyt paljon aikaa sängyssä, hyvästellyt galleria huudon, lopettanut bullshit -meininkiä ennen kuin se on kerennyt alkaakaan, kuvannut materiaalia new flesh -klubia varten, raahautunut kuoleman flunssassa suomenlinnan kaukaisimpaan nurkkaan, syönyt kaikki maailman migreenilääkkeet, palannut filmikuvauksen pariin, selättänyt burn outin luultavasti ja hankkinut uusia paranoidisia ajatuksia pimiön kemikaaleista ja muusta, valveillaoloajan maailmaan tunkeutuvia unia. 





enkä oikeastaan enää välitä, kuinka unet, harhat ja todellisuus sekoittuvat yhdeksi vaihtoehtoiseksi todellisuudeksi, joka on kaukana todellisuudesta.

johtoja kiinni ei missään, joihin voisi sotkeutua ja odottaa parempia päiviä. joku joskus luuli, että sosiaalisessa mediassa olisi jotain aitoa ja autenttista.



olen tapani mukaan tottunut ajautumaan aina keväisin miellyttävien asioiden pariin.

niin,
teknoa ja taidetta? olen mukana järjestämässä klubia new flesh, joka ei näe päivänvaloa, mutta ensimmäisen yönsä 12.5, alakulttuuritalolla. lämpimästi tervetuloa ihmettelemään, makoilemaan, tanssimaan. niin siistiä! luoda sellainen tapahtuma, jossa itse haluaisi käydä. esillä olevista videoista, kuvista sekä paikan visuaalisesta ilmeestä vastaavat minä ja sylvester kivelä. installaatioita tilaan luo fanny varjo.

https://www.facebook.com/events/186024515526241/







filmikuvia keväältä. migreenilääkkeet lopussa. toivottavasti ei kasva kesäksi kolmas jalka pimiössä hengailun ja kemikaalien haistelun seurauksena.



lopetin muistiinpanojeni välttelemisen ja löysin jotain kuvaavaa.



jossain tässä välissä burn outissa berliinissä.






viime aikoina on riittänyt halu herätä, no bullshit, suoraan sanominen, ruoka ja mahdollisuus lähteä milloin haluaa.